Menu

Master of Orion (PC) -ennakko

Strategiapelien erikoinen piirre on se, että koko genre pirstaloituu paljon peliskaalan myötä. Tarjonta edustaa kaikille jotain -periaatetta. Reaaliaikaiset strategiat olleet ehdottomia suosikkejani, koska paskan osuessa tuulettimeen mitataan kyky tehdä nopeita ja fiksuja päätöksiä. Vuoropohjainen Master of Orion osoitti, ettei se kumartele reaaliaikanaksuille. Toisin kuin yleensä, odottaminen lisää nyt jännitystä.

Pelin idea on yksinkertaisuudessaan se, että valitset rodun ja tehtäväsi on nostaa se galaksin valtiaaksi. Aloituksen ja voiton väliin mahtuu huikea määrä muuttujia, joiden kanssa aika ei käy pitkäksi. Master of Orion onnistuu yhdistämään resurssien keräämisen ja taktikoinnin äärimmäisen hyvin. Harva peli on onnistunut liimaamaan minut äärelleen viideksi tunniksi ensimmäisellä pelikerralla. Yli 20 tunninkaan pelaaminen ei ole vähentänyt imua.

Master of Orion herättää vanhemmassa pelaajakunnassa varmasti värinää, koska alkuperäinen versio julkaistiin jo vuonna 1993. Itse olin tuolloin kahdeksanvuotias, joten ei ollut toivoakaan, että olisin pelistä mitään ymmärtänyt. Pieni taustatutkimus osoitti, että uusversio on hyvin uskollinen tuolle alkuperäiselle Master of Orionille. Kaikki samat elementit löytyvät myös uudesta versiosta. Uusi on toki graafisesti paljon edeltäjäänsä näyttävämpi – 23 vuotta pc-raudan kehityskaarella on valovuoden pituinen matka. Uskoakseni ”naavaparrat” saavat tästä silti ravintoa nostalgiannälkäänsä.

Mönkijöitä moneen lähtöön

Tässä vaiheessa pelinkehitystä tarjolla on kuusi eri rotua. Tarjolla olevat rodut ovat Bulrathi, ihmiset, Alkari, Sakkra, Mrrshan ja Psilon. Lopullisessa versiossa rotuja tulee olemaan 11.

Bulrathi ja Sakkra ovat ne grillijonojen tappelupukarit, jotka hoitavat diplomatian nyrkein. Toisena ääripäänä ovat ihmiset ja Psilon. He painottavat enemmän älykkyyteen ja diplomatiaan. Ihmiset tosin ovat suorastaan sinisilmäisen hyväuskoisia. Epäselvää on, onko se vain juonittelua. Mrrshan ja Sakkra ovat sitä harmaata keskikastia, jotka eivät haasta riitaa, mutta tarvittaessa eivät pelkää puolustautua.

Jokaisella rodulla on tiettyjä vahvuuksia, joiden hyödyntäminen vaatii pelisilmää. Esimerkiksi Psilon vaikuttaa olevan nohevaa älymystöä, joten tutkimuksessa heillä on etulyöntiasema. Toisessa vaakakupissa on sitten tuotannon tehokkuus, joka ei ole niin häikäisevä.

Bulrathit taasen loistavat tuotannossa ja käärivät avaruusmassia häikäisevällä tahdilla. Voiman pakkauduttua lihaksiin nämä galaksin Markut ja Ilkat ovat tutkimuksen saralla jälkijunassa. Tappelupukareilla määrä korvaa laadun.

Planeettavenesiirtolainen

Galaksin herruus edellyttää paljon resursseja. Riittävät resurssit taas edellyttävät siirtokuntia eri planeetoilla. Planeettojen kirjo on vuolas, joten saa olla tarkkana, mihin siirtokunta-aluksensa ankkuroi. Galaksiin mahtuu täysin elinkelvottomia palloja, Edenin puutarhan kaltaisia planeettoja ja kaikkea siltä väliltä. Kolme selkeää muuttujaa ovat planeetan koko, tyyppi ja mineraalivarannot. Ilmakehä voi lisäksi olla myrkyllinen ja joillakin planeetoilla on poikkeuksellisen suuri painovoima. Suuri painovoima vie puolet pois asukkaiden tuotannon tehosta, joten tarkkana saa tosiaan olla. Mainittakoon, että tietyt rodut kestävät eri tavalla noita planeettojen ääriolosuhteita.

Galaksin harmaat tehtaanpiiput

Voitto galaksissa edellyttää kapitalismin menestyskulkua. Planeetan asukkaat jakautuvat joko tuotantoon, ruokatuotantoon tai tutkimukseen. Tuotanto on pohja kaikkien rakennusten ja alusten rakentamiselle. Ruoka on edellytys, että planeetalle saa lisää asukkaita. Tutkimus taas mahdollistaa kaiken kehityksen. Näiden ohessa kääritään kasaan myös avaruusmassia. Valuuttaa tarvitaan rakennuksien ylläpitoon ja sillä saa rakennusprojektit valmiiksi nopeammin. Diplomatiassakin avaruusmassi näyttelee rooliaan. Kuten tosielämässäkin, poliitikot on mahdollista voidella kahisevalla diplomatian nimissä.

Avaruusmassia saadaan kerrytettyä erilaisilla rahantuotantorakennuksilla, mutta tärkein lähde on työläisen selkänahka. Planeettojen asukkailta peritään veroa. Pelaajalla on valta vaikuttaa tuohon veron suuruuteen. Liian kova veroäyri aktivoi kansalaisten ay-siiven ja siitä seuraa lakkoilu. Pelin itsensä asettama default-veroäyri tuntuu pitävän duunarit tyytyväisenä, joten säätöä ei välttämättä tarvita.

Oma erillinen resurssinsa ovat komentopisteet. Komentopisteitä kerrytetään Star Base -rakennuksilla. Näitä voi rakentaa yhden per planeetta. Komentopisteet ovat avaruusalusten ”ravintoa”. Jokainen avaruusalustyyppi käyttää tietyn määrän komentopisteitä toimiessaan. Jos avaruusalusten vaatimat komentopisteet ylittävät oman pistereservin, kompensoidaan tuo ylikapasiteetti pelaajan avaruusmassista. Lompakkoon syntyvä lovi on sen verran merkittävä, että tasapainoilu tälläkin saralla on enemmän kuin suotavaa.

Vaikka mikromanagerointi kuulostaa ehkä työläältä, ei se sitä kuitenkaan ole. Peli tiedottaa merkittävistä tapahtumista aktiivisesti ja pyytää reagoimaan, jos reagoimisen aihetta on. Rakennusprojektit voi ketjuttaa niin, että yhden projektin valmistuttua toinen starttaa automaattisesti. Melkein valmiin projektin voi myös siirtää jonon hännille, jos tarve tulee saada toinen projekti nopeammin. Esimerkiksi lähestyvä piraattien alus on hyvä syy priorisoinnille. Halutessaan pelaaja voi halkoa hiuksia ja nyplätä pitsiä, mutta hän voi keskittyä seuraamaan, mitä ympärillä tapahtuu ja punoa juonia isomman kokonaisuuden varalle.

Lovely old tree

Tutkimuksen rooli on Master of Orionissa avainasemassa. Uudet teknologiat tulevat saataville tutkimuksen kautta. Kehityspuu onkin harvinaisen suuri ja monisyinen. Pelaajalle ei kuitenkaan jätetä hirveästi vaihtoehtoja erikoistua tiettyihin tieteenaloihin, sillä teknologiat ovat ripoteltu niin, että yksi tieteenhaara ei yksinään palvele loppuun saakka. Viimeinen tutkittava kehityspalikka edellyttääkin, että ihan kaikki muu on jo tutkittu.

Tutkimuksen kautta saataville tulee uudet alustyypit, uudet aseteknologiat, duunareiden työn tehokkuuden kasvu ja paljon muuta. Erikoistumisen loistaessa poissaolollaan pelaajan kannattaakin keskittyä priorisointiin. Valitse se, mikä sillä hetkellä palvelee parhaiten.

Ikävä kyllä teknologiapuu on identtinen kaikilla roduilla. Tämä tarkoittaa sitä, että samat rakennukset, samat alustyypit ja muut avut tulevat saataville kaikille. Tutkimusnopeus määrittää teknologisen edelläkävijyyden. Rotukohtainen erilaistaminen olisi ollut paikallaan, koska nyt nuo vaihtoehdot ovat hieman tympeitä. Onneksi sentään eri rotujen alukset näyttävät erilaisilta. Pinnan alla aluksetkin ovat numeroiden valossa samasta puusta veistettyjä.

Taktiikan pitkä matematiikka

Valloittajaksi ei tulla pelkällä diplomatialla. Galaksiin on pesiytynyt kilpailevien kansojen lisäksi myös avaruuspiraatteja ja hirviöitä. Piraatit seilaavat pitkin poikin aiheuttaen lähinnä pientä kiusaa. Hirviöt ovat portinvartijoina rikkaiden planeettojen tyvessä. Planeetan kansoittamiseksi hirviölle pitää antaa ensin turpasauna. Orionin planeettaa vartioi sellainen Mentula, ettei sitä kannata lähteä haastamaan ihan pienellä laivastolla.

Taistelut voi hoitaa joko simuloimalla tai taktisesti. Simulaatiomittelön voittaja on aina se, jolla on numeroiden valossa kovempi laivasto. Pieni sattumanvaraisuus tässä kuitenkin piilee.

Taktisessa mittelössä nähdään oikeaa toimintaa ja laivastoaan pääsee komentamaan. Alukset voi määrittää vaihtoehtoisiin muodostelmiin tai komentaa yksitellen. Taistelun kulun määrittää pitkälti aseistus ja laivan kestävyys. Tietokoneen ohjastama vihollinen luotti taisteluissa useammin määrään kuin laatuun. Kolmenkymmenen pienen aluksen laivasto pääsi yllättämään pahasti. Numeroiden valossa oman laivastoni olisi pitänyt pyyhkiä pöytää vihollisen ritsoilla, mutta toisin kävi. Muutaman vahvan aluksen aseistus ei riittänyt ison lauman kukistamiseen.

Paskapuhetta, mutta uskon

Pelin ei tarvitse aina päättyä väkivaltaan. Kun pelikentällä on useamman rodun edustaja, yritetään umpisolmua avata avaruusneuvostossa. Neuvostossa järjestetään äänestys, jossa kaksi suurimman populaation omaavaa rotua toimivat ääniharavoina. Muut joko äänestävät jompaakumpaa tai jättävät äänestämättä. Yhden rodun saadessa tarpeeksi ääniä nousee tämä automaattisesti galaksin valtiaaksi ja kilpakumppaneiden kesken solmitaan rauha. Samalla peli siis päättyy. Tietokonetta vastaan vääntäessä tämä on mitä epätyydyttävin ratkaisu, mutta kaverin kanssa varmasti miellyttävä kompromissi.

Diplomatia on Master of Orionissa merkittävä osa taktiikkaa. Sen avulla voi pelata itselleen aikaa Molotov-Ribbentrop-sopimuksen hengessä tai koettaa usuttaa kilpakumppania sotapolulle toisen kanssa. Diplomatia ei ole lisämauste tai höyste, se on arvovaltainen pihvi hyvin katetulla strategialautasella. Parasta on se, että oikeasti joutuu miettimään, kenelle kumartaa ja kenelle tulee samalla pyllistäneeksi.

Häikäiseviä tähtiä

Master of Orion on saanut taakseen erittäin kovia ääninäyttelijöitä. Muun muassa Mark Hamill, John De Lancie ja Michael Dorn ovat antaneet äänensä peliin. Nimet ovat monille tuttuja erinäisistä avaruusaiheisista elokuvista. Ääninäyttely ansaitsee suuren kiitoksen, etenkin kun äänissä on mukana poikkeuksellisesti myös tunnetta.

Pelimusiikki tukee erinomaisesti maailmaa ja tapahtumia. Musiikit ovat hienosti linjassa erinomaisen ääninäyttelyn kanssa. Äänipuoli on kunnossa, mutta niin on myös graafinen puoli. Galaksi näyttää upealta läheltä ja kaukaa. Taktisissa taisteluissa visuaalisuus ehkä hieman ontuu, mutta se ei vaikuta kokonaisuuteen.

Master of Orioin ehdottomasti parhaita strategiapelejä mitä olen koskaan pelannut. Ainoat moitteet ansaitsee pelkästään se, ettei teknologioita ole yksilöity rotukohtaisiksi. Pelihän ei ole vielä täysin valmis, mutta bugeja en havainnut kuin pari mitätöntä, jotka eivät pelikokemukseen vaikuttaneet käytännössä ollenkaan. Hienoa on myös se, että peliin ynnätään vielä 5 uutta rotua sekoittamaan pakkaa. Lisäksi tarjolle tulee kustomoitava rotu. Sisältö ja mielenkiinto eivät pääse heti loppumaan.

Verkkosivut: http://masteroforion.eu/intro

Teksti: Antti Voutilainen

Ei kommentteja