Menu

Kirppisrundi Salon seudulla, aarre romun keskellä

Lähdimme eilen tsekkailemaan kaverini kanssa kirpputoritarjontaa hieman ”merta edemmäs”, tarkemmin ottaen Salon suuntaan. Ennalta laaditun reitin varrelle mahtui päälle toistakymmentä kirppistä, kilometrejä kertyi reippaasti yli pari sataa ja aikaakin kului suunnilleen yhden tavallisen työpäivän verran plus vähän vielä päälle – kymmenen tuntia lienee lähempänä totuutta. Kieltämättä hurjaa meininkiä (semminkin kun nyt päivisin pitäis vissiin vääntää oppariakin), mutta kerrankos sitä. Nyt seuraa raporttia päivän kulusta ja löydöksistä.

Kierros alkoi ihan lupaavasti, sillä heti ensimmäisessä paikassa vastaan tuli kaverin kaipailema orggiksen Xboxin S-mallinen ohjain, Worms 4: Mayhem -peli ja ko. konsolin DVD-kaukosäätimen vastaanotin. Itse kapulaa emme löytäneet, vaikka kaivelimme hyllyjä tovin. Jotakin muuta mielenkiintoista kuitenkin osui pian omaan silmääni.

Tunnistin laitteen muodon välittömästi, olinhan aiemmin syksyllä saanut Pelihuone Enterin Antilta samanlaisen koneen itselleni. Siinä kirppariloosin alimmalla hyllyllä, pienen pölykerroksen peittämänä lepäsi ehta retromasiina: Philips Videopac G7000. Sen mukana tuli vieläpä kuusi siistikuntoista peliä alkuperäisissä koteloissaan ohjekirjoineen päivineen. Lisäksi laitteelle oli annettu toimivuustakuu, joka sekin osaltaan auttoi ostopäätöksen tekemisessä.

Xbox-härpäkkeet ja Videopac-setti kustansivat yhteensä nelisen kymppiä – kyseessä on suht edullinen satsi, vaikka eihän Videopac toisaalta koskaan mikään superarvokas laite ole ollutkaan. Koska itse omistan Videopacin ennestään, kaikki ensimmäisen etapin löydökset menivät kaverilleni. Mies olikin varsin tyytyväinen hankintoihinsa.

Tämän jälkeen poikkesimme parissa mestassa, joista valitettavasti jouduimme poistumaan tyhjin käsin. Tarjolla olisi toki ollut ylihintaisia NHL- ja FIFA-sarjojen pelejä ynnä muuta vastaavaa ongelmajätettä ja shaibaa, mutta ei mitään etäisestikään kiinnostavaa. Seuraavassa paikassa sitten lykästi jo pikkuisen – löysin nimittäin pitkään ostoslistallani keikkuneen leffan vaivaisen parin egen hintaan. Cowabunga, baby!

Kyseessä on tietysti iki-ihana klassikko suoraan vuodelta 1990: Teenage Mutant Ninja Turtles, ja vieläpä nykyaikaisena, silmiä hivelevänä BD-julkaisuna! Voi veljet, tämä alkuperäinen ysärileffa jättää Jonathan Liebesmanin ohjaaman modernin pökäleen armotta varjoonsa. Siinä on meinaan eräs viime vuosien tylsimmistä ja turhimmista rebooteista heti José Padilhan kipparoiman RoboCopin rinnalla. Hyi.

Seuraavat pari paikkaa olivat taas aika lailla tyhjää täynnä: ylihintaisia PS2- ja Xbox 360 -pelejä riitti ja ne muutamat järkevämmin hinnoitellut tapaukset olivat kaikki sellaisia, että a) emme niitä halunneet tai b) mokomat jo löytyvät omista hyllyistämme. Huoh, sen siitä saa kun omistaa paljon pelejä.

Pari semikiinnostavaa lautapeliä olisi ollut tarjolla (esimerkiksi Algan vanha Disneyn Robin Hood), mutta hinnat oli vedetty kuntoon nähden yläkanttiin. Lisäksi myyjä oli onnistunut turmelemaan pelinsä vetämällä laatikoiden ympäri pari kierrosta kirkasta pakkausteippiä (!!). Joo, ei varmasti lähde komponentit kävelemään sisältä, mutta tokkopa niitä kukaan tuon jälkeen enää ostaakaan.

Seuraavalla kirpparilla jatkui sama meno turhien PS2-, FIFA-, NHL-, ja Xbox 360 -pelien osalta, mutta tällä kertaa onnistuin bongaamaan edes jotakin ostamisen arvoista. Tyrkyllä oli useampikin PC:n big box -paketti, muun muassa saksalainen julkaisu Return to Monkey Islandista parin kympin hintapyynnöllä (lol), vanha Men in Black -lisenssipläjäys neljän euron hinnalla ja Terra Nova: Strike Force Centauri eurolla, jonka lopulta poimin kainalooni.

Kyseessä on minulle entuudestaan vieras peli, mutta mielenkiintoni herätti kehittäjäpoppoona toiminut Looking Glass Studios – onhan sama porukka tehnyt muun muassa legendaarisen System Shockin jatko-osineen sekä pari ensimmäistä Thief-hiippailupeliä. En siis usko, että Terra Novakaan huono on, vaikka nykyään tuo nimi tuokin väkisin mieleen ehkä maailman surkeimman dinosaurusaiheisen TV-sarjan. Onneksi nämä kaksi eivät liity mitenkään toisiinsa.
Seuraavalta kirppikseltä ei löytynyt mitään ostettavaa, mutta ulko-oven vieressä sijainneen ”ota tästä ilmaiseksi” -laarin kohdalla tapahtui iloinen poikkeus. Se oli täynnä videokasetteja ja kirjoja, ja hetken tutkimisen jälkeen onnistuin kaivamaan esiin pieniä ilmaisherkkuja. Löysin Hopeanuolen osat 1-3 vaimolle tuliaisiksi ja itselleni Super Mario Bros. 3 – Kovaa ja korkealle! -kasetin, jonka kannessa oli vielä kiinni Vapaa Valinnan hintalappu 32,50 markan hintoineen. Melko edullista!

Tämän jälkeen teimme taas pari aika turhaa visiittiä pienemmille kirppareille, joiden retropuolen valikoima koostui lähinnä mummojen vanhoista päiväpeitteistä. Saattoi siellä jossakin ehkä joku palapelikin vilahtaa, ehkä. Ei kiinnostanut.

Näiden jälkeen vuorossa oli koko rundin erikoisin paikka, valtava halli täynnä romua. Tai nyt kyllä vähän huijasin, sillä romua nimittäin oli kukkuroittain jo hallin ulkopuolella. Ainakin minun silmiini roipe pihalla näytti lähinnä sekalaiselta rakennusjätteeltä. Sisällä sitten avautuikin aivan erilainen valtakunta – nyt oltiin osto- ja myyntiliikkeiden alkulähteillä, paikassa josta voisi löytää mitä vain (tai sitten ei).

Tavaraa ja roinaa piisasi: oli astiaa, soitinta, kirjaa, vanhaa elektroniikkaa (VHS- ja kelanauhureita lähinnä), vaatetta, kippoa, kynttilänjalkaa, vanhaa olutpulloa ja vaikka mitä, vähemmän ja enemmän ehjää. Kaikki kamat olivat aivan sikin sokin ja hujan hajan – vaikutti lähinnä siltä että romua oli vuosien saatossa lykätty romun päälle, kuolinpesä kuolinpesältä tai huutokauppa huutokaupalta. Paikan pitäjänä toiminut vanhempi mieshenkilö oli kuitenkin ihan mukava heppu. Hän sanoi, että jossakin saattaa ehkä olla jotain vanhoja pelejä, painottaen sanaa ehkä.
Hetken tutkailun jälkeen (asiaa auttoi myös se, että kaverini haki autosta tehokkaan taskulampun) löysimme erääästä varjoisesta nurkasta muutaman vanhemman lautapelin. Meitä kiinnosti erityisesti 60-luvun julkaisu Monopolista – oli muuten vanhin Monopoli, mihin olin törmännyt (kunnes löysimme yhden vieläkin vanhemman Monopolin).
Harmi vain, että laatikosta puuttui noin puolet sisällöstä ja setti oli muutenkin turhan nuhjuinen – sisäpuolella oli jälkiä kosteudesta ja jopa pientä homeilua. Olisi hauskaa joskus löytää tämän aikakauden Monopoli hyvässä kunnossa, toki silloin luultavasti arvo on jo vähän kovempi.
Jatkoimme kaivelua ja nurkkien nuohoamista, kunnes vastaan tuli pari vanhan Xboxin paskapeliä mallia Härri Pötter ja Urbz. Kaveri kaivoi vieläkin syvemmälle ja löysi yhtäkkiä todellisen aarteen: randomin romukasan keskeltä löytyi aivan yllättäen Sega Mega Driven siistikuntoinen Quackshot! Voin muuten sanoa, että meillä molemmilla oli siinä vaiheessa aika WTF-fiilis, mutta silleen hyvällä tavalla. Quackshot oli vieläpä mallia CIB, eli mukana oli myös ohjekirja. Hintaa? Vitonen. Damn, son!
Valitettavasti emme onnistuneet löytämään muita retro- tai Mega Drive -pelejä kovasta etsimisestä huolimatta. Vanhempi mies kertoi, että paikalla kuulemma käy säännöllisesti useampikin pelikeräilijä. Kermat on luultavasti kuorittu päältä siis jo aiemmin. Quackshot oli kuitenkin säästynyt keräilijöiden näpeiltä, kiitos romukasan jonka alle se oli hautautunut. Muuten keräilijät (vai trokarit?) olisivat varmasti vieneet senkin mukanaan.
Tässä vaiheessa kello alkoi olla jo aika paljon, joten oli aika suunnata takaisin Turkua kohti. Paluumatkalla kävimme läpi vielä pari kirpparia, joilta toinen osoittautui hedelmälliseksi etapiksi. Sieltä poimin kainalooni klassisen Kummituslinna-lautapelin muutaman roposen hintaan. On muuten ihan hauskaa löytää välillä jotain muitakin MB:n klassikkoja kuin pelkkiä Pekingin Mysteerejä, heh.
Kaiken kaikkiaan kyseessä oli varsin hyvä kierros sekä minun että kaverini mielestä, vaikka aikaa meni ja kilometrejä kertyi aika hurjasti. On silti aina piristävää päästä tutkailemaan myös muiden paikkojen tarjontaa omien, tuttujen lähikirppisten lisäksi.
Ugh, olen raportoinut.

Ei kommentteja