Menu

Arvostelu: Star Wars: The Force Awakens – parasta sitten Jedin paluun

Star Wars: The Force Awakens eli Episodi VII puhaltaa uutta toivoa klassisen elokuvasaagan kunnian palauttamiseksi. Siinä missä alkuperäisen kolmikon klassikkostatusta ei voi kiistää, George Lucasin myöhempi esiosatrilogia oli monille pettymys. Disneyn hankittua Tähtien sodan oikeudet noin neljällä miljardilla dollarilla oli muste tuskin ehtinyt sopimuspaperissa kuivua, kun mikkihiiritalo jo ilmoitti ryhtyvänsä työstämään jatkoa rakastetuille avaruusseikkailuille.

Projektin peräsimeen valikoitui yhdysvaltalaisohjaaja J. J. Abrams (s. 1966), joka oli jo aiemmin osoittanut hallitsevansa ison rahan tieteistarinoiden kertomisen mainiolla Star Trek -uusioversiollaan sekä sen kohtalaisella jatko-osalla. Hyppy kilpailevaan scifileiriin tapahtui miehen mukaan helposti, olihan hän omien sanojensa mukaan fanittanut aina enemmän Star Warsia kuin -Trekiä.

Kaikki tietävät, miksi Episodit I–III olivat huonoja alkuperäisiin verrattuna: käsikirjoitukset olivat monilta osin kuin alakoululaisen kynäilemiä, roolitus oli paria onnistumista lukuun ottamatta kehno, henkilöohjausta ei ollut, ja massiiviset digitehosteet peittivät alleen kaiken autenttisuuden. Toki esiosat paransivat juoksuaan elokuva elokuvalta, mutta mistään napakympeistä ei silti voida puhua.

J. J. Abrams lienee itsekin käynyt monia kahvipöytäkeskusteluita ystävien ja kollegoiden kanssa siitä, miksi alkuperäinen Tähtien sota -trilogia on niin mahtava, ja missä Lucas meni metsään vuosina 1999, 2002 ja 2005 julkaistujen esiosiensa kanssa. Tämän myös huomaa, sillä The Force Awakens välttää kaikki nuo sudenkuopat, ja vieläpä kevein askelin.

Seitsemännen Episodin etuna toki on, että se pystyy tuomaan takaisin alkuperäisiä näyttelijöitä. Tämä on jo itsessään sen tason veto, että uutukainen nousee haparoivien esiosien yläpuolelle monien Star Wars -fanien mielissä. Mutta vaikka Han Solo, Leia ja Luke ovatkin mukana, on uusilla hahmoilla todella paljon tarjottavaa. Eilispäivän sankarit ovat vanhoja ja virttyneitä, nyt on nuorten vuoro.

Sukupolvi seuraa sukupolvea, aivan kuten oikeassakin elämässä – tämä tekee elokuvasta entistäkin uskottavamman, sijoittuuhan tarina 30 vuotta Jedin paluun tapahtumien jälkeen. Paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua: Imperiumin tuhkista on noussut esikuvaansa (ja natsiarmeijaa) huomattavasti muistuttava Ensimmäinen ritarikunta, joka pyrkii palauttamaan kurin ja järjestyksen galaksiin mystisen itsevaltias Snoken johdolla.

Tasavalta ei kuinkaan ole valmis luopumaan vapaudestaan, joten hyvä ja paha – Voiman valoisa ja pimeä puoli – kohtaavat jälleen. Ritarikunnan iskujoukot ja itsevaltiaan lähettiläänä toimiva mustanpuhuva Kylo Ren ottavat yhteen sekä uusien että vanhojen sankarien kanssa tarinassa, jossa voi aistia hieman sävyjä aivan ensimmäisestä Tähtien sodasta. Mistään toisinnosta ei kuitenkaan ole kyse.

Romunkerääjänä kädestä suuhun elävä Rey (Daisy Ridley) ja Ritarikunnan hylkäävä Finn (John Boyega) ovat uuden elokuvan kantavia voimia perinteikkyyden lippua liehuttavan Han Solon (ja Chewbaccan!) ohella. On hienoa huomata, miten uusistakin hahmoista paistaa läpi aito ihmisyys pelkän patsastelun sijaan – myös Adam Driver Kylo Renin roolissa onnistuu tulkitsemaan tunteita paremmin kuin Hayden Christensen ikinä.

Roolitus on siis hyvissä kantimissa, mutta entäpä puitteet? Pelko pois – loistavia ovat. Studion vihertaustan sijaan filmiryhmä on vaeltanut kuvaamassa aidoissa lokaatioissa ympäri maailmaa. Esimerkiksi Abu Dhabin aavikot, Irlannin nummet ja Islannin jäätiköt luovat hyvän ja pahan taistelulle huomattavasti uskottavammat puitteet kuin maailman tehokkainkaan tietokone.

Muutenkin käsityön määrä on uskomaton. Maskeeratut avaruusoliot, rakennetut lavasteet, robotisoidut hirviöt – J. J. Abrams on löytänyt hyvän tasapainon aidon ja tietokoneella luodun välille, ja samalla myös miehen tavaramerkkinä tunnetut linssiheijastukset on heivattu menemään. Avaruustaistelut ovat viihdyttävää CGI-kuvastoa, mutta ihmisten tullessa kuviin maailma muuttuu taidokkaasti kouriintuntuvaksi.

Unohtumattomia kohtauksia on paljon. Kun Han ja Chewbacca nähdään ensimmäistä kertaa. Kun X-wing -hävittäjälentue kiitää taisteluun veden yllä. Kun valomiekat hohtavat lumisessa metsässä ja heijastelevat punaista ja sinistä kantajiensa silmistä. Ja mikä parasta, Abrams ymmärtää mistä valomiekkailussa on kyse: ei näyttävistä liikkeistä, vaan tunteesta.

Elokuvaa katsoessani pohdin jatkuvasti, onko siinä mitään sellaista, mistä en pitäisi. Vastaus: ei ole. Jotkin tarinallisista ratkaisuista ovat rohkeita – jopa raastavia – mutta silti erinomaisia. The Force Awakens onnistuu jatkamaan klassista saagaa yli kaikkien odotusten kunnioittaen alkuperäisten Tähtien sotien visiota, hahmoja, seikkailullisuutta, kepeää huumoria ja lämminhenkisyyttäkin. John Williamsin musiikki nyt ei aivan yllä aiempien osien tasolle, mutta se annettakoon anteeksi ensi vuonna 84 vuotta täyttävälle mestarille.

Bravo, J. J. Abrams ja Disney, bravo! Näin innokkaasti en ole joulukuisten trilogioiden jatkumista odottanut sitten Taru sormusten herrasta -kolmikon. Olisipa jo 2017…

Tähtiä: 5/5

– Back to Pelit.fi –

Ei kommentteja