Menu

ELOKUVA-ARVOSTELU: Batman v Superman: Dawn of Justice (2016)

Lepakkomies ja Teräsmies ovat taistelleet sekä vastakkain että rinnakkain sarjakuvalehtien sivuilla jo vuosikymmeniä sitten, mutta valkokankaalla sankarit eivät ole aiemmin samassa filmissä esiintyneet. Inhimillisen Batmanin ja yliluonnollisilla voimilla varustetun puolijumalan saattaminen yhteiseen elokuvaan ei missään nimessä ole maailman helpoin tehtävä, mutta osaavissa käsissä potentiaalia olisi hienoon leffaan. Valitettavasti Zack Snyder ei ole erityisen lahjakas ohjaaja, eikä David S. Goyer kaksinen käsikirjoittaja. Lopputuloksena syntyy 2,5 tuntia kestävä CGI-sirkus, jonka herkiksi aiotuissa kohdissa katsoja jo haukottelee kelloaan katsellen.

Kerrottakoon alkuun oma lähtökohtani: olen ollut Batman-fani siitä asti, kun opin lukemaan. 80-luvun ja 90-luvun alun Batman-sarjakuvalehdet luin muinoin puhki, ja Tim Burtonin ohjaamat filmatisoinnitkin tapitin pahimmassa vaiheessa kerran viikossa. Teräsmiestä vastaan minulla ei ole koskaan ollut mitään, vaikka hahmo kaikkivoipaisuudessaan ja kirkasotsaisuudessaan onkin tylsä. Vaan siinähän tuo on saanut rauhassa lennellä maailmaa pelastamassa, ei se minua ole haitannut. Ihan ok hahmo – ikoni ja klassikko.

Siinä missä Burtonin leffat ovat klassikoita ja Christopher Nolanin ohjaama Yön ritari -trilogia (2005-2012) on erinomainen Lepakkomies-saaga lähes joka aspektiltaan, Teräsmies-parka ei ole turhan hyviä leffoja osakseen saanut. Niin ikään Zack Snyderin ohjaama Man of Steel (2013) oli muovinen ja kylmänpuiseva tulkinta, jossa parasta antia oli lähinnä Henry Cavillin jykevä leukaperä. Harmillisesti uutukainen jatkaa samojen latujen hiihtämistä, mutta tällä kertaa mukaan on ängetty sankareita peräti kolmin kappalein: Cavillin Teräsmiehen ohella mukana ovat nyt Ben Affleck Batmanin saappaissa ja Gal Gadot Ihmenaisena – sekä pari päälle liimattua cameo-esiintymistä Jason Momoan Vesimiehen, Ray Fisherin Kyborgin ja Ezra Millerin Salaman muodossa.

Yhtä aikaa paasaavan ja plastisen elokuvan parasta antia yllättäen on Ben Affleckin esittämä Batman, joka nousee helposti koko rainan kiinnostavimmaksi hahmoksi. Tämä onkin ironista kun muistellaan, millaisen nettimyrskyn tieto hepun valinnasta rooliin alun perin aiheutti. Mies kuitenkin toimii hyvin sekä Bruce Waynena että Batmanina, ja tämän omat toimintakohtaukset ovat hienosti koreografioituja. Ei elokuvan näkemys astetta vanhemmasta Lepakkomiehestä silti puritisteja miellytä: tyyppi kiduttaa ja tappaakin, ainakin välillisesti, kun Batmobilen konetykkien luodit räjäyttävät takaa-ajon aikana autoja kuskeineen ja matkustajineen. Siitäs saivat, roistot. Frank Millerin sarjakuvista inspiroituneet lepakkoasu ja -haarniska tulevat tarpeeseen nimikkomatsin käynnistyessä, mutta valitettavasti ennalta-arvattava käsikirjoitus ei tarjoa siinäkään mitään yllätyksiä.

Kaikenlaisia ärsyttävyyksiä tarinaan on saatu aikaiseksi senkin edestä. Jesse Eisenbergin ihan pirun raivostuttavasti esittämä Lex Luthor (Jr.) tuntuu olevan paha, ihan vaan koska paha. Gal Gadotin sinänsä näyttävää mutta turhaa Ihmenaista ei taustoiteta mitenkään. Amy Adamsin Lois Lane istuu välillä alasti kylpyammeessa siksi, että saadaan sivutissiä kuvaan. Jeremy Ironsin Alfred-hovimestarilla ei ole elokuvassa mitään oikeasti järkevää tekemistä. Lepakkomies pitää Teräsmiestä lähes verivihollisenaan, kunnes yhtäkkiä päättääkin tämän olevan bestiksensä. Kurttuotsainen ja itsensä aivan liian vakavasti ottava tarina uuvuttaa, ja satunnaiset huulenheitot ovat lähinnä vaivaannuttavia.

Tahattoman koomista kontrastia tosikkomaisuudelle tuo puolestaan videopelimäinen tietokoneanimaatio, jota leffassa on käytetty ihan_liian_paljon. Etenkin ylipitkä lopputaistelu LOTR-trilogian Luolapeikolta ulkonäkönsä lainanneen Tuomiopäivän kanssa saa kiemurtelemaan penkissä ihan vääristä syistä. Ja kun toimintaa vielä taustoitetaan Hans Zimmerin ja Junkie XL:n yhdessä säveltämällä hajuttoman mauttomalla peruspauhauksella, on kliseeklönteillä maustettu soppa valmista tarjoiltavaksi. Nolanin trilogiaan Zimmer onnistui vielä loihtimaan hienoa musiikkia, mutta tällä kertaa mies lienee vain nauranut matkalla pankkiin.

On sääli, että elokuvan potentiaali valuu sormien välistä b-luokan tekijöiden toimesta. Roolituksessa ei sinänsä ole mitään vikaa Eisenbergin rasittavaa kikattelijaa lukuun ottamatta, mutta kun kyseessä on muuten niin kovin turhanpäiväinen tekele. Asiat eivät näytä kovin hyvältä tulevia DCU-elokuvia ajatellen, ellei niiden puikkoihin ala löytyä oikeasti pätevää kipparia. Tällä hetkellä ainoastaan Affleckin soolo-Batmanit vilkkuvat pieninä valonpilkahduksina pitkän tunnelin päässä. Nähtäväksi jää erityisesti se, jaksavatko Ihmenaisen ja Vesimiehen omat elokuvat kiinnostaa ihmisiä Jenkkilän ulkopuolella.

Niin, ja sekin ottaa päähän, että suomentaja käyttää tekstityksessä jatkuvasti nimitystä ”Superman” kotoisan Teräsmiehen sijaan. Mur.

Tähtiä: 2,5/5
Arvostelija: Miika J.K. Halmela

Ei kommentteja