Menu

ARVOSTELU: The A.B.C. Murders (PS4)

Maailmassa ei liene kovinkaan montaa ihmistä, joka ei tunnistaisi salapoliisi Hercule Poirot’ta. Viiksekäs belgialainen on tullut tunnetuksi paitsi Agatha Christien erinomaisista kirjoista, myös esimerkiksi David Suchet’n tähdittämästä tv-sarjasta, joka alkoi jo 80-luvun lopulla ja jatkui aina vuoteen 2013 asti. Brittinäyttelijän rakastettu tulkinta Poirot’sta antoi varsin omaleimaiset maneerit, ulkonäön ja äänen tälle populaarikulttuurin kuuluisimpiin kuuluvalle dekkarille – miten ranskalaisfirma Microïds onnistuu tutun hahmon pelillistämisessä?

Christien teoksia on aiemminkin sovitettu peleiksi. Ymmärrettävästi point-and-click-seikkailu on salapoliisitarinoihin varsin hyvin soveltuva peligenre, ja tämän lajityypin edustajia onkin kehittänyt esimerkiksi The Adventure Company kirjoista Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None, 2005) sekä Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express, 2006). Toinen suosittu genre Christie-peleissä on hidden object -ongelmanratkaisu, jota on käytetty esimerkiksi I-Playn julkaisemissa Kuolleen miehen huvimajaan (Dead Man’s Folly, 2009) sekä Vaaralliseen taloon (Peril at End House, 2007) perustuvissa peleissä. Mistään huikeista arvostelumenestyksistä ei näiden kohdalla ollut kyse, eikä niitä ylipäätään suuren yleisön parissa kovin hyvin tunneta.

The A.B.C. Murders on ensin mainitun perinteisen osoita ja klikkaa -seikkailupeligenren edustaja, joka perustuu Agatha Christien samannimiseen, alun perin 30-luvulla julkaistuun kirjaan, joka on myös suomennettu nimellä Aikataulukon arvoitus (WSOY 1938). Pelimaailmassa ennen Microïdsia aikataulukkoapajille ehtivät yhdessä AWE Games/Black Lantern Studios, jotka kehittivät Nintendo DS:lle (ei kovinkaan yllättävästi nimetyn) Agatha Christie: The ABC Murders -pelin. Tämä DreamCatcher Interactiven vuonna 2009 julkaiseman seikkailupelin vastaanotto oli varsin ristiriitainen, eikä se saavuttanut minkäänlaista pysyvää asemaa pelihistoriassa.

On helppo nähdä, miksi myös Microïds on valinnut juuri tämän teoksen pelinsä pohjaksi, sillä kyseessä on jossain määrin poikkeuksellinen Christie: tarina etenee sekä ensimmäisen että kolmannen persoonan näkökulmasta, ja tämä kolmannen persoonan näkökulma on kertojan rekonstruoima. Juoni on varsin hämärä ja hämäävä, eikä lukija voi koskaan tietää, mitkä kertomukset ovat tosia ja mitkä vain huijausta (mikä toisaalta toki pitää paikkansa oikeastaan kaikissa Christien kirjoissa).

A on alku aakkosten

Peli alkaa, kun Poirot saa arvoituksellisen kirjeen, jossa kerrotaan pian tapahtuvan murhan aika ja paikka. Kirjoituskoneella naputetussa viestissä allekirjoittaja ”A.B.C.” haastaa salapoliisin ratkaisemaan murhan ennen sen tapahtumista. Ensimmäisen surmatyön kerrotaan tapahtuvan Andoverin kaupungissa, josta sitten löytyykin hengettömänä tupakkakaupan pitäjä Alice Ascher, ABC-juna-aikataulukirja vierestään. Seuraava murha sijoittuu Bexhilliin, sitä seuraava Churstoniin… Kaava lienee varsin selvä. Terävä etsivä lähtee tutkimaan henkirikoksia uskollisen seuralaisensa, kapteeni Hastingsin kanssa. Myös ylikomisario Japp, vanha tuttu, on mukana tutkimuksissa.

Itse peli on toteutettu kolmannen persoonan näkökulmasta. Pelaaja ohjastaa viiksisankari Poirot’ta: tutkii rikospaikkoja, kerää vihjeitä, kuulustelee todistajia ja epäiltyjä sekä yhdistelee faktoja ja havaintoja päätelmiksi, jotka sitten vievät eteenpäin monimutkaisen murhamysteerin ratkaisua. Ymmärrettävästi osa lukuisista henkilöhahmoista on jäänyt vain kirjan sivuille, peliin asti he eivät ole päässeet. Muutoin peli noudattaa käsikirjoituksensa osalta melko uskollisesti alkuperäisteosta, niin kuin tämän tyyppisen tuotoksen tietysti tuleekin. Hahmon luonnetta on yritetty tuoda esiin esimerkiksi kerättävien egopisteiden kautta. Niitä saa, kun käyttäytyy Poirot’lle ominaisella tavalla (minor spoiler: esimerkiksi katsomalla peiliin).

Let us take a closer look, mon ami

Pelin grafiikka lienee jossain määrin mielipiteitä jakavaa: toiset pitävät pelkistetyistä, sarjakuvahenkisistä viivoista, toiset kaipaavat vähän modernimpaa otetta. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tyyli sopii varsin mainiosti art deco -aikakauden henkeen ja tuo mukanaan mukavaa ajankuvaa. Pelin hahmot olivat ihan onnistuneita ja paikat huolella tehtyjä – toki huomasi, että sitä Suchet’n tähdittämää sarjaa oli katsottu varsin ahkerasti, muistilehtiö kädessä ja kynä sauhuten. Whitehaven Mansions näyttää samalta kuin televisiossa (ihmekös tuo, kun ovat käyttäneet samaa lontoolaista rakennusta mallina), ja Poirotin asunnossakin on kovin tuttuja piirteitä.

Toinen erimielisyyttä aiheuttava seikka on ääninäyttely. Tässäkin hahmojen kohdalla uskollisesti haetaan niitä samoja asioita, jotka ovat tuttuja tv-sarjan katsojille, mutta itse en oikein lämmennyt käytetyille näyttelijöille. Tai tarkennetaanpa hieman: näyttelijöissä sinällään ei ollut mitään vikaa, lahjakasta porukkaa, mutta tv-sarjaa vuosikausia seuranneena alkoi jossain vaiheessa ärsyttää se, että pelihahmojen puhetta on ”ylinäytelty”. Esimerkiksi Poirot’n aksentti on vielä vahvempi kuin sarjassa, jopa siihen pisteeseen asti, että osa sanoista on paksulla ranska-aksentilla lausuttuina täysin tunnistamattomia. Eli propsit yrityksestä, mutta muistakaa ensi kerralla lopettaa se yrittäminen ajoissa. Mitä muuhun äänimaailmaan tulee, taustamusiikkia toki löytyy, mutta sävellysvalikoima ei ole kovin kattava, ja sen toistumiseen kyllästyy melkoisen nopeasti.

Eh bien, entäpä se pelituntuma?

Niin. Siihen on olemassa syynsä, miksi point-and-click-pelejä tehdään pääasiassa hiiri-näppäin-kombolle. Varsinkin vähän joka paikasta esiin putkahtavat erilaiset puzzlet kävivät jossain kohtaa hyvin rasittaviksi, kun piti koettaa hienosäätää milloin mitäkin palapeliä ohjaimen tateilla. Noin yleisellä tasolla arvoitukset eivät olleet mitenkään erityisen hankalia (turhauttavia vain), ja niiden kohdalla huomasi (tai ainakin arvostelija oli huomaavinaan) vaikutteita esimerkiksi eräästäkin The Roomista, sen verran samanlaiselta objektien pyörittely ja manipulointi paikoitellen vaikutti.

Allekirjoittaneella ehkä eniten pelituntumaan kuitenkin vaikutti Poirot’n tahmea liikkuminen. Se. On. Hidasta. Voi taivas kuinka hidasta se onkaan. Ymmärtäähän sen, että etsiväneron arvolle ei sovi turhia kiirehtää (Mille tonnerres! Hercule Poirot does not run!), mutta ehkä sitä ylimääräistä jähmeyttä olisi vähän voinut karsia. Hitauden tunnetta lisäsivät myös lukuisat (turhat?) välianimaatiot, jotka aiheuttivat melkoisesti odottelua. Välilatausruudut sentään olivat visuaalisesti teemaan sopivia, niihin oli haettu mukavasti jonkinlaista mykkäelokuvien tunnelmaa.

I expect you’re wondering why I gathered you all here today

Yhteenvetona voidaan todeta, että kyseessä ei ole mikään laaja peli, eikä tuotos välttämättä puhuttele myöskään hc-pelaajia, sen verran suppea sisältö on. Perusjuonen selvittämiseen ei kovin montaa tuntia mene, ja siinäkin pituutta lisää jonkin verran (Poirot’n hitaan liikkumisen lisäksi) välillä väkinäisiltä ja päälleliimatuilta tuntuvien puzzle-hinkkausten runsas määrä. Toki peliin on ympätty hirmuinen määrä erilaisia saavutuksia (joista suurin osa muuten on nimetty eri viiksityyppien mukaan, luonnollisesti), ehkä niitä jaksaa joku metsästää.

Vanhaa perfektionistia ärsytti myös sieltä täältä löytyvät pikkumokat: kirjoitusvirheet tekstityksissä, eroavaisuudet puheen ja tekstin välillä ja muut vastaavat. Pikainen googletus kertoo, että nämä eivät edes ole ainoastaan vielä julkaisemattoman PS4-sovituksen ongelmia, vaan löytyvät myös jo julkaistusta PC-versiosta.

Agatha Christie -fanit saattavat nauttia viipyilevästä tunnelmasta sekä tv-sarjaa muistuttavista paikoista ja hahmoista, muille tämä sopinee lähinnä välipalaksi. On sääli, että suhteellisen korkea hinta ei välttämättä kannusta hankkimaan peliä vain kokeiltavaksi, sillä onhan tämä ihan rattoisa yritelmä. Uudelleenpeluuarvosta en osaa sanoa mitään, mutta kehittäjät lupaavat pelille myös kirjasta poikkeavan, vaihtoehtoisen lopun. Itselleni ei kuitenkaan jäänyt suurta hinkua lähteä tätä toista loppua enää tavoittelemaan.

Tähtiä: 2,5/5 (puolikas ihan vain Poirotin takia)
Kehittäjä ja julkaisija: Microïds
Alustat: Mac, PC, PS4, Xbox One
Verkkosivut: http://www.agathachristie.microids.com/

Arvostelija: Anna Missilä

Retrolordi.com kiittää arvostelukappaleesta!

Ei kommentteja