Menu

Arvostelu: Resident Evil Zero HD (PS4) – kauhun alkulähteillä

Päätarinan sivuhaaroja, raideräiskintöjä, kehnoja elokuvia, verkkoviritelmiä ja umpisurkeita FPS-ammuskeluita – pelisarjana Resident Evil on kokenut kaikenlaista kahdenkymmenen elinvuotensa aikana. Pelaajien kannalta on ihan hyväkin, että saagan alkutaivalta tehdään tutuksi uusiojulkaisujen avulla. Viime vuonna ilmestynyt Resident Evil HD oli mainio versiointi GameCubella leukoja loksauttaneen klassikon modernisoinnista, ja nyt Capcom vastaa fanien toiveisiin tuomalla toisenkin pelikuutiolle eksklusiivisesti tehdyn Resident Evilin digijakeluun. Resident Evil Zero on koko sarjan tarinan käynnistävä peli, joka saa osakseen viime vuoden julkaisun lailla HD-käsittelyn. Mutta onko uutukainen nimelleen uskollisesti täysi nolla, vai onko kyseessä oikeutettu uudelleenjulkaisu?

Zero sijoittuu aikaan juuri ennen alkuperäistä Resident Evil -peliä. Ensimmäisestäkin osasta tuttu Rebecca Chambers matkustaa muiden S.T.A.R.S.-jäsenten kanssa kohti rutiinitehtävää, jossa mikään ei tietenkään voi mennä vikaan. Poppoota kuljettava helikopteri rysähtää kuitenkin jo heti alkuanimaation aikana pöpelikköön pahamaineisen Raccoon Cityn liepeille. Sieltä alkaa pelisarjalle ominaiseen tyyliin tapahtumaketju täynnä draamaa, rytinää, parantavia yrttejä ja selviytymiskauhua.

Pelin alkuperäisen julkaisuvuoden (2002) aikoihin Resident Evilit olivat vielä tyylipuhdasta selviytymiskauhua nykypäivän Michael Bay -toimintarymistelyjen sijaan. Sekä luoteja että aseita on tarjolla säästeliäästi, ja eteneminen perustuu kiinteisiin kuvakulmiin ilman mahdollisuutta liikutella kameraa vapaasti sankarin ympärillä. Ratkaisu on osa selviytymiskauhugenren perinnettä, mutta tämän päivän pelaajien mielestä varmasti vanhanaikaiselta tuntuvaa antiikkia.

Muinaisjäänteitä edustavat myös ns. tankkikontrollit. Resident Evil HD:n tavoin ohjaustyyliksi voi valita modernisoidun version, mutta uudet kontrollit ovat jälleen kerran melkein alkuperäisiä kömpelömmät. Uusittu ohjausmekaniikka liikuttaa pelihahmoa ohjaintatin suuntaan. Ongelmia tulee kun kuvakulma vaihtuu kävellessä peliruudusta toiseen: hahmo liikkuu yhä tatin osoittamaan suuntaan, vaikka kuvakulma ja hahmon liikesuunta olisivat täysin päinvastaiset aiempaan ruutuun verrattuna. Ei ihan heti uskoisi, että alkuperäiset kontrollit tuntuisivat paremmalta vaihtoehdolta mihinkään ohjaustapaan verrattuna.

Selvittyään epäkuolleiden kohtaamisen aiheuttamasta alkujärkytyksestä Rebecca törmää vankikarkuri Billy Coeniin. Kohti sähkötuoli-istuntoa matkustanut retku ei osoittaudukaan niin pahaksi hepuksi, mitä alussa annetaan ymmärtää. Parivaljakon ystävyydestä muodostuu Resident Evil Zeron käänteentekevä ominaisuus; kahden pelihahmon yhtäaikainen käyttö. Sarjassa oli toki jo aiemminkin liikuteltu kahta eri hahmoa, mutta ei ikinä ei samaan aikaan, eikä pelimekaniikkoja siten rakennettu kahden hahmon samanaikaisen ohjaamisen ympärille.

Tuttuun Resident Evil -tyyliin sukupuolten välinen tasa-arvo heitetään roskiin sankareiden vahvuuksien erotessa toisistaan kuin yö ja päivä. Kuritusta vähemmän kestävä Rebecca osaa näppäränä flikkana yhdistellä lääkeyrteistä Buranan veroista kivunpoistajaa, kun taas runsaammilla osumapisteillä varustettu alfauros Billy tuuppii raskaita esteitä tieltään puskutraktorin lailla. Ehkä vielä joskus nähdään sellainen tasa-arvoisempi Resident Evil, jossa naisella on perheenlisäyksestä huolimatta komea uraputki puolison touhutessa koti-isänä?

Rebeccaa ja Billyä pystyy käskyttämään ohjaimen molemmilla tateilla hahmojen näkyessä samaan aikaan ruudulla. Jos peukalot väsyvät jatkuvaan tiimityöhön, toisen heistä voi asettaa autopilotille niin liikkumisen kuin ampumisenkin osalta.

Myös ongelmanratkonta perustuu pääsääntöisesti kahden hahmon väliseen vuorovaikutukseen. Monet vivut toimivat tiukkojen aikarajojen puitteissa, joten toisen hahmon tehtävänä on yleensä mennä seisomaan kytkimestä aukeavan lukon eteen. Tällöin nopeasormiset pelaajat saavat vaihdettua hahmoa pikaisella napinpainalluksella ja suoritettua pähkinän onnistuneesti. Kaikki pulmat ovat loogisia, eikä pelisarjan alkupään osista tuttuja kvanttifysiikkaan verrattavissa olevia aivosolujen raastajia nähdä rikkomassa flow’ta.

Nollatoleranssi

Graafisesti Resident Evil Zero HD on nykypäivän mittareilla OK-tason tavaraa. Alkuperäinen Zero hämmästytti aikoinaan uskomattoman hienolla ulkoasullaan, jota pidettiin suoranaisena ihmeenä, sillä pelin kehitys aloitettiin N64-konsolille jo 90-luvun puolella. Maagisesta HD-kirjainyhdistelmästä huolimatta sama fiilis ei oikein välity näin vuonna 2016. Kumma kyllä, peli näyttää aika ajoin jopa karummalta kuin viime vuonna samanlaisen siirtymän nykylaitteille tehnyt Resident Evil HD. Graafiset puutteet eivät kuitenkaan pilaa mitenkään pelikokemusta, ja niiden alituinen näkeminen ja bongailu ovat kiinni vain omasta kultasilmäisyydestä.

Audiopuolella mennään totutulla Resident Evil -kaavalla, eli ääninäyttely liikkuu huonon ja tahattoman koomisen rajamailla musiikin ja äänitehosteiden luodessa huippuluokan tunnelmaa huomattavasti dialogia paremmalla menestyksellä.

21878

Resident Evil Zeron tarina kuljettaa sankariparin kirjaimellisesti (pelin alku tapahtuu liikkuvassa junassa) keskelle kartanomaista miljöötä, jossa pääosa pelistä tapahtuu ja kimurantit juonikuviot loksahtelevat paikoilleen – ihan sarjalle ominaista meininkiä. Kosteat kellarit, ahtaat käytävät ja synkät piha-alueet luovat puitteet A-luokan selviytymiskauhulle, josta ei jännittäviä hetkiä puutu.

Epäkuolleiden lisäksi matkalla kohdataan muun muassa groteskeja epämuodostumia ja ylisuureksi kasvaneita eläinkunnan edustajia. Vanhan polven Ressa-veteraanit ovat lahtaushommissa kuin kotonaan, mutta noviiseille räiskiminen saattaa tuntua tönköltä, etenkin kun aina niin tehokkaiden pääosumien kanssa pitää harrastaa jonkin verran sorminäppäryyttä. Pahimmilla vaikeustasolla pelatessa jokainen luoti on tärkeä ja väisteleminen kultaa, mutta helpommat vaikeusasteet tarjoavat anteliaammin panoksia sekä vähemmän osumaa kestäviä vihollisia.

Nollasta sataan 

On syytä mainita, että vaikeustaso nousee jyrkästi pelin edetessä kohti loppuaan. Jopa yllättävän terävä vaikeuspiikki koetaan viimeisellä kolmanneksella, juuri kun tarinan synkimmät salaisuudet alkavat paljastua. Nykypelien löysempään linjaan tottuneille tämä saattaa olla kova isku vasten kasvoja. Harmi sinänsä, sillä loppupään juonikuviot ovat ehdottomasti ne tärkeimmät pelisarjan pitkää historiaa ajatellen, ja etenkin loppuanimaatio on ensimmäistä Resident Eviliä pelanneille nostalgiaväreitä aiheuttava kokemus. Siksi on sääli, mikäli jotkut jättävät leikin kesken etenkin kovimmilla vaikeustasoilla liiallisuudesta haastavuudesta johtuen.

21868

Resident Evil Zeron uusi tuleminen on perusvarma suoritus Capcomilta. Peli tarjoaa sitä perinteisen hyvää selviytymiskauhua, josta sarja on tullut tunnetuksi heikosta nykytasostaan huolimatta. Samalla se on vanhan koulukunnan henkeä tihkuva reliikki kömpelöine pelimekaanisine ratkaisuineen, huolimatta puunatusta ulkoasustaan.

Jos olet pelannut selviytymiskauhua aina 90-luvulta asti, Resident Evil Zero HD on ehdottomasti pienen hintansa arvoinen paketti. Mikäli taas olet aloittanut peliharrastuksesi vasta 2000-luvun puolivälin jälkeen, RE 0 HD voi tuntua jossain määrin vanhanaikaiselta.

Kokonaisuudessaan Resident Evil Zero HD on kuitenkin kaikin puolin laadukas julkaisu, ja samalla hyvä tapa muistella pelisarjan kunnian päiviä ennen seitsemännen osan saapumista – valitettavasti sarjan laatu kun on heikentynyt peli peliltä. Vaikka ”Nolla” ei ehkä kuulu yhtä olennaisesti pelaamisen yleissivistykseen kuin sarjan ensimmäinen osa, se on yhtä kaikki tärkeä linkki suoraan pitkäikäisen zombie-saagan pääjuonen alkulähteille, ja juuri siksi kokemisen arvoinen.

Tähtiä: 3/5
Kehittäjä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Alustat: PS3, PS4, Xbox One, Xbox 360, PC (alkup. Gamecube, Wii)
Verkkosivut: http://www.capcom.co.jp/bio0hd/uk/index.html?la=uk

Arvostelija: Miicca Lehtonen

Retrolordi.com kiittää arvostelukappaleesta!


 

Ei kommentteja