Menu

ARVOSTELU: Dying Light: The Following (PC, PS4, Xbox One)

Verta, suolenpätkiä, parkouria ja penteleesti epäkuolleita kuumissa tunnelmissa – tätä meille tarjosi viime vuonna ilmestynyt Dying Light, joka oli zombipelien ja -leffojen ystävien märkä uni ja samalla melkoinen tekninen taidonnäyte uuden sukupolven konsoleilla, tietokoneita tietenkään unohtamatta. Nyt ilmestynyt DLC-laajennus The Following jatkaa siitä, mihin alkuperäinen tarina jäi astumalla ulos Harranin ahtaasta betoniviidakosta avoimeen maalaismaisemaan.

Vuonna 2011 pelinkehittäjä Techland säväytti avoimeen maailmaan sijoittuvalla ja RPG-elementtejä sisältävällä Dead Island -pelillään. Siinä tärkeää ei ollut pelkästään tuhansien zombien paloittelu, vaan myös erilaisten tarvikkeiden keräily, aseiden rakentelu sekä kykyjen kasvattaminen tehtävien suorittamisen ohessa. Dead Islandin pystyi halutessaan pelaamaan läpi myös yhdessä neljän kaverin kanssa.

Kaikki tämä toteutettiin entistä paremmin kehutussa ja vuoden 2015 parhaan kauhupelin palkinnonkin saaneessa Dying Lightissa, jonka pelimekaniikka perustuu parkour-taitojen käyttämiseen edeltäjän pelkän peruskiipeilyn sijaan. Lisäksi peli sisältää asymmetrisen Be the Zombie -moninpelitilan, jossa pelaaja pääsee leikkimään zombia ja ahdistelemaan kanssapelaajia.

Down on the farm

Dying Lightin tarinaa laajentava The Following ei paremmin voisi käynnistyä – zombiviruksen lopulliseksi lyömiseksi ei ole vielä löytynyt lääkettä, ja väliaikainenkin troppi on loppumassa. Kuvaan astuu pahasti haavoittunut mies, joka kertoo houraillen Harranin kaupungista löytyvästä salaisesta reitistä paikkaan, jossa ihmiset kuuluvat outoon kulttiin. Kultistit palvovat Äiti-nimistä profeettaa ja ovat immuuneja zombivirukselle. Tämän myötä tarinaan tulee ripaus myös uskonnollisia vaikutteita.

Pienen alkutarpomisen jälkeen uusi maailma vihdoin avautuu. Siellä tuntuu, että viimeinkin on tilaa hengähtää upeissa ja idyllisissä maisemissa – tuuliviirejä, heinäpaaleja ja tuhottomasti zombeja pellolla laiduntamassa.

Hetkinen, olen nähnyt tämän jossain… Tämähän on kuin The Walking Dead -sarjan toinen tuotantokausi! Melkein voisi kuvitella, että sarjasta tuttu maajussi Hershel perheineen odottaa pelaajaa maatilalle töihin kylvämään perunat multiin. Tunne kuitenkin häipyy nopeasti, sillä eiväthän ne pahuksen zombit anna olla hetkeäkään rauhassa. Lisäksi kiusana ovat emopelistä tutut jengiläiset, jotka ovat rikkoneet maaseudun rauhan. Alkaa jälleen uusi taistelu epäkuolleita sekä turvataloja hallitsevia rosvoja vastaan.

Stranger in a strange land

Siinä missä varsinaisen Dying Lightin maailma oli tiukkaan suunniteltu urbaani kaupunkimaisema, johon nopeat ja refleksejä vaativat parkour-temput sopivat kuin nyrkki zombin silmään, The Following -lisäriä on lähdetty suunnittelemaan aivan toiselta kantilta. Se on avoin maailma, jonka pääelementti ei ole betoni, vaan pikemminkin kasvillisuus. Techland tuntuu ottaneen suuresti vaikutteita Ubisoftin vuonna 2012 ilmestyneestä Far Cry 3:sta, joka sekin on hyvä peli.

Emopelin läpäisseet ovat The Followingin parissa kuin kotonaan. Vuorokaudenvaihtelut, zombit sekä tavaroiden keräily ovat edelleen mukana. Lisäri sisältää kuitenkin myös tolkuttomasti uudistuksia: asepuolelle on tullut mm. konepistooleja ja revolvereja, unohtamatta metsämiehen tärkeintä työkalua, varsijousta, jolla zombien teilaaminen on maukasta hommaa.

Pelimaailma on myös kooltaan kaksinkertainen aiempiin ympäristöihin verrattuna, ja se sisältää pääjuonen ohella uusia yksin- ja moninpelihaasteita sekä lukuisia sivutehtäviä. Ja mikä parasta, lisärin voi tuttuun tapaan pelata läpi myös maksimissaan neljän kaverin kanssa.

Techland on lyönyt mukaan uuden Nightmare-vaikeustason, jossa yöaika kestää pidempään mahdollistaen näin esimerkiksi kokemuspisteiden nopeamman keräämisen. Kolikon kääntöpuolena möröt ovat vahvempia ja erikoistaidot kuluttavat kestävyyttä, eivätkä piilotetut superaseet ole käytössä. Lisäksi jos pelihahmo sattuu kuolemaan, kaikki siihen mennessä tienatut kokemuspisteet häipyvät ja nollaantuvat takaisin edelliselle saavutetulle tasolle. Pelaajat pääsevätkin koettelemaan taitojaan aidosti haastavassa painajaisessa.

Vastaantulevat pelihahmot ovat uskottavia ja erilaisia. Ääninäyttely toimii hyvin, vaikka välillä joidenkin vastaantulijoiden aksentti ja liikehdintä saavat hymyn huulille. Eräässä nopeassa sivutehtävässä kävin metsästystornin luona hoitelemassa zombit apua tarvitsevan ukkelin ympäriltä. Tämän jälkeen odotin saavani palkkioksi rahaa ja kokemuspisteitä, mutta maatilan isäntä jäi vain tuijottamaan horisonttiin staattisena. Olisiko miehelle sitten iskenyt zombivirus tai jokin kohtaus päälle. Ongelma kuitenkin korjaantui kun latasin pelin uudelleen.

Bensaa suonissa

Iso maailma vaatii ajoneuvon, ja sellaisen The Following onneksi antaa käyttöön nopeasti. Auta armias kuinka leveään hymyyn suupieleni nousivat, kun ensimmäistä kertaa hyppäsin santakirpun kyytiin – mikä olisikaan hauskempaa kuin vetää sata lasissa pitkin peltoa ja tehdä nopea käsijarrukäännös kohti zombilaumaa aiheuttaen näin kaaosta epäkuolleiden keskuuteen. Toisaalta meinasin pudota tuolilta ja kuolla sydänkohtaukseen, kun vesikauhuinen Viral-zombi hyppäsi ensimmäisen kerran täysin yllättäen konepellille.

Kulkupelin ohjattavuus on toteutettu todella jouhevasti. Vielä kun kuvakulman saisi vaihdettua ajon aikana kolmannen persoonan näkymään, niin ajotuntuma olisi täydellinen.

Mitään mahdotonta moukarointia kärry ei etenkään alussa kestä, ja suorastaan hajoaa käsiin, jos sillä revittelee kalliolta alas. Bensakin tuppaa loppumaan pidemmän ajoreissun jälkeen. Onneksi pelimaailmaan sijoitetuista autonromuista saa kerättyä tarvittavat osat hopan korjailuun, sekä lisää löpöä tankkiin.

Koslaa voi totta kai tuunata ja päivittää oman mielen mukaan – pienehkö paljastus: kirppuun saa liekinheittimen! Lisäksi peliin on tullut uusi Driver-kykypuu, joka toimii samalla tavoin kuin vanhat Survivor-, Agility- ja Power-kykypuut. Tehtäviä ja temppuja tekemällä hahmo kerää pikku hiljaa kokemuspisteitä, joilla voi avata uusia taitoja ja aseita kykypuun haaroista.

Varoituksen sana, arvon zombimetsästäjä

Pelasin ensin varsinaisen Dying Lightin läpi ennen siirtymistäni The Followingin pariin. Olisi virhe hypätä suoraan lisärin kimppuun – ilman kunnollisia taitoja tai aseita maaseudulle ei ole mitään asiaa, jos ei sitten ole aivan masokistinen pelaaja. Kuolo korjaa kokemattoman nopeasti ja turhautuminen iskee äkkiä. Suosituksissa mainitaan, että pelaajan olisi hyvä olla jokaisella kykypuulla tasolla 14, jotta laajennus olisi nautittava kokemus.

Onneksi emopeli ja The Following toimivat keskenään dynaamisesti. Jos haluat takaisin pelloilta seikkailemaan Harranin kaupunkimaisemiin tai toisinpäin, ei sitä rajoiteta, ja kaikki aseet, tarvikkeet ja saavutukset seuraavat kiltisti perässä maisemanvaihdon myötä.

Älä nyt sinne hyppää, !!!#%#!!!

On hienoa, että Techland toi peliin parkour-ominaisuudet, joita käyttämällä päähenkilö Crane pystyy suoriutumaan erilaisista hypyistä, liu’uista ja hyppypotkuista vaarallisen toiminnan tiimellyksessä. Kuitenkin sellaiset tehtävät, joissa vaaditaan kiipeämistä radiotorniin tai muuhun vastaavaan, ovat pidemmän päälle todella ärsyttäviä, mikäli inventaariosta ei satu vielä löytymään grappling hook -tarttumaköyttä, jota käyttämällä singahtaa korkeiden rakennusten päälle kuin Just Cause -trilogian Rico Rodriguez konsanaan.

Kiipeillessä täytyy katsoa tarkasti, mihin hypätä, ja omata myös pienehköä tilannetajua, jotta Crane tarttuisi kiinni oikeasta kohdasta kavutakseen ylöspäin. Jos hyppy epäonnistuu edes vähän, mätkähtää mies maahan pannukakuksi ja homma alkaa alusta. Pahimmassa tapauksessa jatkopaikka on kaukana pelimaailman laidalle sijoitetuissa turvataloissa tai metsästystorneissa. Tämä sai useasti itkupotkuraivarin aikaiseksi ja lähellä oli, ettei ohjain mennyt palasiksi – oli pakko lopettaa hetkeksi. Peli on vaan niin pirullisen koukuttava, että kotvan kuluttua oli päästävä takaisin hengenvaarallista maaseutua samoilemaan.

Peli on upea, ei siitä mihinkään pääse

The Following jatkaa samaa grafiikan ja äänimaailman menestyskulkua kuin emopelikin. Techlandin kehittämä grafiikkamoottori Chrome Engine on ehtinyt jo kunnioitettavaan kutosversioon ja hurisee konepellin alla erinomaisesti. Ruudulle piirtyy upeita maisemia örkkeineen päivineen sekä silmiä hiveleviä visuaalisia efektejä ja yksityiskohtia ilman pahempia konsolin suorituskykyä kyykyttäviä yskimisiä.

Yksityiskohdista voisi mainita vaikkapa sen, miten kasvillisuus reagoi tuuleen todenmukaisesti, sekä yöt, jolloin valaistuksen piirtyminen on huippuluokkaa. Lisäksi zombit ovat taidokkaasti mallinnettuja mörrimöykkyjä, joita vielä löytyy useita erilaisia. Voisi sanoa, että Dying Light lisäosineen on tämän sukupolven komeimpia avoimen maailman pelejä. Myöskään useissa nykysukupolven peleissä käytetty chromatic aberration eli väriaberraatioefekti ei häiritse pelissä ollenkaan, vaan tekee sille ennemminkin oikeutta.

Äänipuoli toimii loistavasti ja onnistuu luomaan mahtavan tunnelman. Kaukaa maaseudun metsiköissä kuuluvien örinöiden ja valitusten yhteissointi saa sukat tutisemaan kokeneemmillakin pelaajalla – varsinkin öiseen aikaan, jolloin Volatie-superzombit käyvät metsästyshippasille. Musiikkia käytetään onnistuneesti, ja usein taustalla soiva 80-lukumainen syntikkabiitti saa tällaisen kasarimiehen karvat nousemaan ja jalan vipattamaan. Varsinkin viidakkoveitsen kanssa päiden katkominen syntikkamusan antaessa tahdit toi melkoisen badass-fiiliksen.

Arvosteluversiona olleen PlayStation 4:n ohjain toimii pelissä mainiosti. Testasin myös pelin Xbox One -versiota, mutta pelikokemus jäi hieman heikommaksi Onen peliohjaimen kanssa. Peruskontrollit nojaavat vahvasti olkanappien käyttöön, joten klikattavat Onen olkanapit eivät toimineet ainakaan minulla yhtä luontevasti kuin Playstationin vastaavat. Käytössäni tosin oli alkuperäinen Onen ohjain, joten uudenmallisella kapulalla tai Elite-ohjaimella pelikokemus on varmasti paljon parempi. Tietenkin nämä ovat makuasioita ja tottumiskysymyksiä.

This is the end

The Following on pakko-ostos jokaiselle emopelin omistajille. Parinkymmenen euron hintainen lisäri on kuin turboahdettu Dying Light etenkin yhdessä samaan aikaan ilmestyneen ilmaisen päivityksen kanssa, eikä petä pelin faneja millään tavalla. Toisaalta on harmi, että lisäri vaatii emopelin alleen toimiakseen, koska kyseessä on todella laaja DLC-paketti, joka toimisi melkein jo itsenäisenäkin pelinä. Techland halusi kuitenkin tuoda Kyle Cranen tarinan päätökseen DLC-muodossa ja varsin henkeäsalpaavalla tavalla.

Jos et vielä ole päässyt kokeilemaan peliä, niin mene kipin kapin kauppaan ostamaan Dying Light: Enhanced Edition, joka sisältää alkuperäisen pelin lisäksi kaikki aikaisemmin tulleet lisäosat, uuden suurpäivityksen ja The Following -laajennuksen. Et tule pettymään.

Lopuksi vielä kukkahattutädin muistutus: Dying Lightille ei ole suotta annettu K18-leimaa – peli on todella brutaali, verinen ja välillä hieman ahdistavakin, eikä kirosanoiltakaan vältytä. Herkkävatsaisten ja korkeanpaikan kammosta kärsivien pelaajien ei kannata vaivautua kuin omalla vastuulla. Muille ja lajityypin ystäville The Following on täydellinen jättipotti ja yksi parhaista DLC-paketeista pitkään aikaan.

Tähtiä: 4,5/5
Kehittäjä: Techland
Julkaisija: Warner Bros. Interactive Entertainment
Alustat: PC, PS4, Xbox One
Testattu: PS4
Verkkosivut: http://www.dyinglightgame.com

Arvostelija: Jarno Rostedt

Retrolordi.com kiittää arvostelukappaleesta!

Ei kommentteja