Menu

Arvostelu: Deadpool (PS4) – mielipuolinen antisankari puunattuna painoksena

Mustapunaisiin trikoisiin sonnustautunut Deadpool on Marvel-universumin mielenkiintoisimpia sankareita, tai pitäisi varmaan sanoa antisankareita. Omaa ääntään – ja peilikuvaansa – rakastava sekopäinen koiranleuka on jatkuvasti suuna päänä, omistaa varsin omalaatuisen huumorintajun ja rikkoo tasaiseen tahtiin neljättä seinää kommentoiden sarjakuvan tapahtumia suoraan lukijalle. Kaikessa anarkistisuudessaan hahmo tuntuu yhä raikkaalta ja piristävältä perinteisten sankarinkuvatusten rinnalla.

Kohtalaisista Transformers-lisenssipeleistään tunnetun High Moon Studiosin kehittämä Deadpool ei sen sijaan ole varsinaisesti enää mikään tuore tapaus, vaan kyseessä on pari vuotta sitten julkaistun pelin nykykonsoleille päivitetty versio. Huomionarvoista tosin on, että Activisionin ja Marvelin väitetyistä keskinäisistä kiistoista johtuen Deadpool katosi pian alkuperäisen julkaisunsa jälkeen vanhojen konsolien digilatauskaupoista ollen pitkään saatavana vain fyysisenä kiekkona.

Viilatulla ulkoasulla varustetun uudelleenjulkaisun ajankohta ei varsinaisesti ole mikään yllätys kun muistaa, että Ryan Reynoldsin tähdittämä Deadpool-elokuva iskeytyy leffateattereihin heti ensi vuoden alussa. Pian hahmo saa taatusti osakseen suurta näkyvyyttä eri medioissa, joten ilman muuta peli kannattaa tuoda takaisin kauppoihin juuri nyt. Kyseessä lienee täysin laskelmoitu bisnesliike Activisionilta, joka valmistautuu käärimään fanien rahat taskuunsa jo toistamiseen samalla tuotteella. Bisnis as usual ja silleen.

Epätavallisen sankarin tavallinen peli
 

Deadpool on perinteinen pelihahmon takaa kuvattu hack ’n’ slash -toimintamättö. Suulas huppupää on varustettu sekä lyömä- että tuliaseilla, joilla pistetään kymmeniä ja taas kymmeniä pahiksia nippuun kombottelun merkeissä. Taistelusta on yritetty tehdä koreografinen kokemus, jossa iskuilla ja väistöillä on väliä veren ja irtoraajojen lennellessä ympäriinsä. Valitettavasti käytössä on niin pieni liikevalikoima, että lähitaistelu menee käytännössä kahden lyöntinäppäimen hakkaamiseksi satunnaisella ammuskelulla maustettuna.

Ja vaikka sarjakuvissa Deadpoolin kenties määrittelevin kyky on kestää loputtomasti fyysistä kuritusta ja rankaisua (hieman Wolverinen tavoin), pelissä selkäänsä saa äkkiä, ellei osumia ja luoteja väistele onnistuneesti. Väistöliike toimii samalla lyhyen kantaman teleporttina, jota voi hyödyntää myös taistelussa siirtämällä itsensä vihollisten taakse ja kiertämällä siten näiden puolustuksen. Tussareilla varustetut viholliset taas on viisainta napsia suosiolla etäältä pyssyjen avulla.

Tapot ja ympäri kenttiä ripotellut DP-kolikot kasvattavat jatkuvasti pistemittaria. Kerätyillä pisteillä lunastetaan uusia aseita, parannellaan vanhoja tai kehitetään Deadpoolista entistäkin kovempaa tappokonetta. Mättökestien edetessä pistoolit saavatkin kaverikseen haulikoita ja konepistooleja, katanoiden rinnalle taas nousevat sait ja lekat. Arsenaalilla kyllä pärjää, mutta Deadpoolin tapauksessa erilaisia aseita olisi voinut olla käytössä vieläkin enemmän.

Päivitetyn version kiillotettu grafiikka ajaa asiansa, mutta pelin juuret viime sukupolven julkaisuna ovat silti edelleen selkeästi nähtävissä. Etenkin animaatiot tuntuvat usein melko jäyhiltä, hahmot ovat koruttomia eivätkä putkimaiset kentät varsinaisesti juhli visuaalisilla yksityiskohdilla.

Deadpool on Deadpool

Deadpoolin suurimmaksi ansioksi nousee erinomainen käsikirjoitus, josta on vastannut sarjakuvia ammatikseen kynäillyt Daniel Way. Mustahko huumori ja neljännen seinän rikkominen ovat olennaisesti läsnä, ja meininki on sopivan uskollista hurtille lähdemateriaalille. Monissa liemissä keitetty Nolan Northtekee erinomaista duunia päähahmon äänenä – tai siis ääninä. Antisankarimme näet kuulee päässään jatkuvasti useamman persoonansa höpinät, sillä äijä on sekaisin kuin se kuuluisa seinäkello.

Pelin tarina on melkoista metatason taidonnäytettä: Deadpool on mukamas itse pakottanut High Moon Studiosin tekemään itsestään kertovan toimintapelin, jossa hän jahtaa pääpiruna toimivaa Herra Pahuutta, törmäilee Ryhmä X:n mutanttien kanssa ja varastaa jatkuvasti valokeilan apuaan tarjoavalta Cable-raukalta. Älyvapaita tilanteita ja vitsejä on ympätty mukaan hirvittävä määrä. Kerronnallinen puoli toimii erinomaisesti, vaikka varsinaisia äänihymyjä ei ihan irtoakaan.

Pelattavuus valitettavasti toistaa itseään etenkin hieman pidemmissä sessioissa, vaikka väkivaltaista toimintaa onkin välillä tauotettu erilaisin kokeellisin välijaksoin ja minipelein. Pääsääntöisesti meininki on silti jatkuvaa hakkaamista ja räiskimistä ilman suvantokohtia, sillä pelaajan eteen marssitetaan kaiken aikaa laumoittain rivivihollisia ja erilaisia möllejä silvottavaksi ja rei’itettäväksi. Etenkin lopputaistelu on eräs puuduttavimmista kokemuksista pitkään aikaan kun vihollisaaltoja vain tulee ja tulee loppumattomalla syötöllä ennen pääpahiksen kohtaamista.

Jos toiminnassa olisi enemmän vaihtelua ja käytössä enemmän tappovälineitä, saattaisi mätkiminen maistua pidemmissäkin pätkissä. Tällaisenaan peli on ehdottomasti parhaimmillaan pienemmissä paloissa, jolloin noin kahdeksan tunnin kestokaan ei tunnu liian lyhyeltä. Deadpoolin ystäville ja hahmosta kiinnostuneille peliä voi suositella lämpimästi, muille pienellä varauksella. Eipä sillä, markkinoilta kyllä löytyy huonompiakin sarjakuvalisenssipelejä.

Tähtiä: 3,5/5
Kehittäjä: High Moon Studios
Julkaisija: Activision
Alustat: PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One
Verkkosivut: https://www.activision.com/games/deadpool/deadpool

Retrolordi.com kiittää arvostelukappaleesta!

Ei kommentteja